perjantai 27. lokakuuta 2017

Suuret DIY-silkkipaperikukat juhlapaikan koristeluun

Esittelin jonkin aikaa sitten toistaiseksi ajatuksen tasolla olevia DIY-projekteja, joista yksi oli meidän pöytämme luokse tulevat katosta roikkuvat kukkaputoukset ja toinen juhlatilan naulakon takaseinän koristeleminen paperikukkasin.

Olen saanut nyt tartuttua näistä viimeisempänä mainittuun. Merkittävänä projektin aloitusta innostavana tekijänä oli Jotain keltaista -blogin Iiran postaus, johon hän oli tehnyt kuvalliset ohjeet omatekoisten silkkipaperikukkien askartelua varten. Koska Iiran blogista löytyy mainiot ohjeet kukkien askarteluun, minä keskityn postauksessani ohjeiden sijaan vain yleiseen silkkipaperikukista höpöttelyyn. Kuitenkin mikäli jotain kysyttävää kukkiin liittyen nousee mieleen, vastaan ja autan mielelläni, eli kommentteihin vain kysymystä, jos jokin jää askarruttamaan.

37972619601_ae5b7e6d42_o
24121701658_19bf6d025f_o
24121700778_38631734bd_o

Visioni on siis täyttää juhlatilan narikan takaseinä suurilla itsetehdyillä silkkipaperikukkasilla. Tämä siksi, että narikan takaseinä on hyvin ankeaa vanerilevyä ja seinä on kuitenkin melko prominentissa roolissa juhlatilan suunnasta katsottaessa. Seinän eteen myös hyvin todennäköisesti katetaan juhlamme buffetpöytä, joten olisi kiva, että seinä kuvastaisi vaneria enemmän meidän juhliemme tunnelmaa.

Tilasin askerteluani varten eBaysta tissue paper -nimellä kulkevaa neliönmuotoista (50x50cm) paperia, jonka kuvittelin olevan perinteistä kahisevaa silkkipaperia. No ei ollut, mutta olen harsomaiseen tissue paperiini oikeastaan tyytyväisempi, koska nenäliinapaperista taittelemalla kukista tuli todella hattaraiset ja herkät. Tilasin testiaskartelua varten sekä norsunluunvalkoista että vaaleanpunaista paperia 43 arkin setit, jotka maksoivat 3,5e per setti.

Koska vaaleanpunaisen on tarkoitus olla häissämme vain pieni hento väritehoste siellä täällä, painotin paperikukissakin valkoista. Käyttämällä kukissa pääosin valkoista paperia ja lisäämällä vaaleanpunaista vain hiukan sekaan joihinkin kukkiin (1-2/4 arkkia), sain 43 paperin valkoisesta setistä 12 suurta ja 36 pientä kukkaa.

Jokaiseen kukkaan kuluu neljä arkkia paperia. Käyttämällä alunperin neliönmuotoisia paperiarkkeja, yhdestä neljän arkin setistä tulee yksi suuri kukka ja kolme pientä kukkaa, koska leikattaessa neliöarkki suorakaiteleeksi, jää pieni ns. ylijäämäsuorakaitale, josta saa askarreltua kolme pientä kukkaa. Leikkausvaiheessa leikkasin suuren kukan paperit noin 50x38cm - ja pienet 12x16cm-kokoiseksi. Näillä mitoilla valmiista suurista kukista tuli halkaisijaltaan noin 30cm ja pienistä 10cm.

37263098124_61d2a4bde3_o
26197330129_b188637ee6_o

Kuten Iirakin postauksessaan mainitsi, tämä askarteluprojekti on todella helppo. Minä jäin kukka-askarteluun kerrasta koukkuun ja askartelin no ehkä vielä yksi -mentaliteetilla koko valkoisen paperin kerrasta kukiksi. Nyt täytyisi hiukan laskeskella juhlapaikan narikkaseinän pinta-alaa ja sen peittämiseen tarvittavien kukkien määrää, että voisin tilata loput paperit. Paljon kukka-askartelua joka tapauksessa on vielä edessä, koska yhden neliömetrin peittämiseen tarvitaan minun kukkamitoillani noin 16 kukkaa, ja alaa seinässä on useampi neliömetri...


♥ Krista

2 kommenttia:

  1. Hei, kiva kun linkkasit ohjeeni! :) Nämä tekemäsi ovat tosiaan ihania! Ja on aika hauskaa, että samoilla ohjeilla olemme onnistuneet tekemään aivan eri tunnelmaiset kukat. Tuo tissue paper saattaa tosiaan sopia tähän jopa paremmin; pitääkin katsoa, löytyykö sitä haluamissani väreissä. Erityisesti se varmaan sopii noihin herkempiin väreihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai! :) Tosiaan melko erilainen tunnelma meidän kukkasissa, vaikka tekniikka on täsmälleen sama. Väri ja vähän tuo paperilaatukin varmasti vaikuttaa :)

      Poista